Näyttelyyn valmistautuminen
Kani
Yleiskunto: Yleiskunto on kanien arvostelussa kenties kaikkein tärkein kohta, eli se, joka eniten vaikuttaa sen sijoitukseen. Kanin tulisi olla sopusuhtainen ja kiinteä. Lihaksia täytyy olla sekä kropan etu-, että takapäässä eikä pömppövatsaa pitäisi löytyä ainakaan runsaasti. Pieni leukapussi ei ole ongelma, mutta suurempi pussukka yleensä kielii ylipainosta. Kaneissa törmää arvostellessa sekä liian laihoihin, että lihaviin kaneihin, ja hoidossa onkin syytä kiinnittää erityistä huomiota ruokintaan ja liikuntaan. Kanin tulisi syödä pääasiassa kuivaa heinää ja paljon joka päivä. Mikäli heinän syönti on vähäistä, tulisi muun ruuan määrää vähentää. Tuoreruuassa kannattaa panostaa terveellisiin, vähäsokerisiin vihanneksiin, kuten porkkanaan ja persiljaan. Pelletin määrää kannattaa säädellä tarpeen mukaan, sillä liika pelletti kyllä lihottaa. Liikuntaa kanin tulisi saada ehdottomasti joka päivä ainakin muutaman tunnin verran. Liikuntaa ei voi olla liikaa ja enemmän on toki aina parempi. Myös esimerkiksi nenän vuotaminen voi vaikuttaa yleiskunnon arvosteluun, joten muista tarkistaa, ettei matkalla saatu veto ole saanut kanin nenää vuotamaan.
Turkki: Kanin turkin tulisi olla puhdas ja tasainen sekä palautuva, eli vastakarvaan silittäessä sen pitäisi laskeutua takaisin paikoilleen itsestään. Pitkän turkin tulee olla siisti ja takuton. Kani pitää yleensä itse huolta omasta turkistaan melko hyvin, eikä kaneja tavallisesti tarvitse pestä. Joskus kuitenkin, jos kani on onnistunut likaamaan itsensä vaikkapa ripulin vuoksi, voi likaisen kohdan pestä vaikka vedellä ja Fairylla. Pesuaine pitää ehdottomasti pestä todella hyvin kanin turkista pois pesun jälkeen. Kani tulee kuivata mahdollisimman hyvin pyyhkeellä pesun jälkeen ja antaa sen itse kuivatella mahdollisimman vedottomassa ja lämpimässä paikassa. Näyttelyä varten kania ei tarvitse kuitenkaan pestä, ellei se ole likainen. Runsas karvanlähtö luonnollisesti vaikuttaa turkin arvosteluun negatiivisesti, erityisesti jos se tekee turkista epätasaisen tai muuten huonokuntoisen. Lievä karvanlähtö ei juurikaan haittaa. Runsas hilseily turkissa viittaa iho-ongelmiin tai jopa loisiin ja niinpä kovin hilsehtivää kania ei kannata näyttelyyn tuodakaan.
Käsiteltävyys: Jokainen kani on mahdollista totuttaa käyttäytymään järkevästi käsiteltäessä. Käsiteltävyys on yksi suuri vaikuttaja kanin näyttelyarvostelussa, joten siihen kannattaa panostaa. Kanin tulisi suhtautua rauhallisesti selälleen kääntämiseen, suuhun katsomiseen ja jalkojen kosketteluun. Sen tulisi osata rentoutua myös vieraan ihmisen käsittelyssä ja käyttäytyä nätisti. Pureminen on ainakin minun pöydälläni ehdottoman huono juttu ja varma pisteiden vähentäjä. Kanista näkee melkeinpä ensi silmäyksellä, onko se tottunut käsittelyyn vai ei. Kania kannattaa kotona käsitellä ja käännellä joka päivä ja pyytää myös muita ihmisiä käsittelemään sitä, että se ei hermostuisi vieraan sylissä.
Kynnet: Kanin kynnet tulee olla leikattuna näyttelyä varten. Yleinen suositus pituuteen on n. 1mm verisuonesta. Itse katson yleensä vain, että kynnet eivät ole selkeästi pitkät, eivätkä verisuoneen asti leikatut. Jos on epävarma kynsien leikkaamisen kanssa, kannattaa mieluummin leikata liian vähän kuin liikaa. Verikynteen leikkaaminen sattuu kaniin kipeästi ja on paljon ikävämpi asia kuin hieman pitkät kynnet. Tuomari saattaa rokottaa verisistä kynsistä useammankin pisteen, kun taas pitkistä yleensä korkeintaan yhden.
Hampaat: Hampaista harvemmin tarvitsee huolehtia, jos niissä ei alun perin ole mitään vikaa. Normaalissa asennossa kasvavat hampaat tarvitsevat vain kovaa pureskeltavaa tarjolle säännöllisesti ja ne pysyvät itsestään kunnossa. Ala- tai tasapurennan kanssa elävä kani tarvitsee todennäköisesti hampaiden lyhennystä säännöllisesti. Näissäkin tapauksissa on riittävää, että hampaat ovat näyttelypäivänä sopivan pituiset, jotta tuomari näkee, että ne on oikein hoidettu. Hampaita kannattaa joka tapauksessa vilkaista silloin tällöin ja katsoa, ettei merkittäviä muutoksia ole tapahtunut.
Korvat ja silmät: Kanin korvien tulee olla puhtaat ja ehjät. Pisteitä voidaan vähentää korvasta löytyvästä liasta tai haavoista/ruvista. Kurkkaa korviin ennen näyttelyä ja jos sieltä löytyy likaa, puhdista korva hieman kostealla pumpulilla. Tarvittaessa voi käyttää myös koiran korvanpuhdistusainetta. Älä töki kanin korvan sisälle vanupuikolla! Silmien tulee myöskin olla puhtaat ja rähmättömät sekä muuten terveen näköiset. Sokeat silmät eivät toki haittaa, kun niille ei mitään mahda, mutta esimerkiksi punoitus tai muu ärtyneisyys on huono juttu.
Tassut ja häntä: Tassunpohjat tulisi olla mahdollisimman puhtaat. Suurin ongelma tässä kohdassa ei yleensä ole varsinainen lika, vaan pinttynyt värjäytymä, jota ei saakaan ihan hetkessä pois. Tältä ongelmalta on helpointa välttyä pitämällä kanin elinympäristö jatkuvasti riittävän puhtaana niin, ettei värjäytymiä pääsisi juuri tulemaan. Toiset tuomarit ovat tässä asiassa toisia tiukempia. Itse en välitä siitä, jos vaaleissa tassuissa on hieman kellertävää väriä, sillä se on minusta ihan luonnollista. Hännän tulee olla puhdas ja takuton.
Boksi: Kanin boksi ei ole arvostelun kohteena näyttelyssä, mutta sopiihan siitä jotain mainita. Matkalle mukaan kanin boksiin tulee laittaa vessa-aineksia eli purua tai puupellettiä (tai mitä nyt tykkääkään käyttää), heinää ja juomapullo. Tuoreruokia kannattaa välttää näyttelypäivänä erityisesti jos kani on herkkävatsainen, sillä stressi voi aiheuttaa ripulia. Kylmillä ilmoilla runsas heinän määrä auttaa kania pysymään lämpimänä. Boksin päälle voi laittaa myös peiton tai pyyhkeen lämmikkeeksi.
kirjoittanut Nelli Kihniä
Marsu
Yleiskunto: Hyvät pisteet tulee, jos marsu on sopusuhtainen (ei lihava eikä laiha) sekä lihaksikas. Tuomari tietysti suhteuttaa yleiskunnon marsun ikään ja sukupuoleen, esimerkiksi baby-ikäinen marsu (2 – 4 kk) ei tietenkään ole niin lihaksikas ja massakas kuin aikuinen marsu. Laadukas heinä, rehu ja tuoreuokinta sekä riittävä liikunta ovat olennaisia yleiskunnon kannalta. Häkissä kannattaa olla tasoja ja ramppeja, joiden välillä marsu joutuu jumppaamaan ja kuntoilemaan. Kuivamuonan on syytä olla nimenomaan marsuille suunnattua laadukasta pellettirehua.
Turkki: Turkin tulee olla puhdas, hyväkuntoinen ja takuton. Runsas karvanlähtö ja hilseily vähentävät pisteitä. Niihin voi auttaa helokkiöljykuuri (pari tippaa tuoreruuan päälle joka päivä parin viikon ajan). Pese marsu ihmisille tarkoitetulla hajustamattomalla shampoolla ennen näyttelyä. Lyhyt turkki ei kummempaa harjaamista kaipaa, mutta jos marsulla on pitempää karvaa, pitää se kammata muovikammalla huolellisesti auki. Jos pitkä turkki on kulahtanut latvoista, leikkaaminen voi tehdä sille hyvää. Pissan kellastamat karvat esim. takapuolessa ja mahan alla vähenteävät pisteitä. Pidä siis häkki puhtaana. Likaisen väriseksi pinttyneet karvat kannattaa leikata lyhyeksi pitkäkarvaisen marsun takamuksesta. Ei kuitenkaan kaljuksi.
Korvat: Korvien tulee olla puhtaat. Puhdista ne pumpulitupolla ja koiran korvanpuhdistusaineella. Kaivele kaikki korvan koukerot huolella läpi. Korvat kannattaa putsata ennen turkin pesua, koska puhdistuksen yhteydessä korvista varisee likaa muualle turkkiin.
Silmät: Silmien tulee olla tietysti terveet ja kirkkaat. Runsas rähmiminen tai harmaus voivat viitata tulehdukseen. Poista rähmä silmän ympäriltä. Huolehdi vielä ennen tuomarille viemistä, ettei silmissä ole rähmää.
Hampaat: Hampaiden tulisi olla siistissä kunnossa, eivät esim. harottavat tai katkenneet. Hampaiden välissä ei saa olla likaa. Poista lika hammasharjan harjaksilla tökkimällä. Harjoittele hampaiden katsomista kotona, ettei marsu vastustelisi sitä, kun tuomari koittaa katsoa hampaita. Näyttelyssä arvostellaan vain etuhampaat (sekä ylä- että ala-) koska takahampaita ei näe.
Käsiteltävyys: Marsun tulisi olla kiltti ja mukava käsitellä. Käsittele marsua päivittäin, varmoin ottein, jotta se tottuisi siihen. Käännä marsua selälleen sylissä, tutki hampaita, käsittele tassuja jne. koska tuomari tekee marsulle sellaisia, ja olisi hyvä, että marsu on niihin valmiiksi tottunut.
Tassut/kynnet: Tassunpohjien tulisi olla pehmeät. Ahkera rasvaaminen esim. Tummelilla tekee hyvää. Marsuille tulee helposti tassunpohjiin känsiä, jotka ovat kovaa, kuollutta ihoa. Ne kannattaa leikata pois ja viimeistellä kynsiviilalla. Kaikki kynnet pitää leikata lyhyeksi, noin millin päähän verisuonesta. Varo kuitenkin verisuonta, koska siihen leikkaaminen aiheuttaa marsulle kipua ja suoneen leikattu kynsi vähentää näyttelyssä pisteitä.
Rasvarauhanen: Rasvarauhanen on siinä kohden, missä marsulla olisi häntä, jos sillä sellainen olisi. Se on soikea sormenpään kokoinen kohta joka rasvoittuu ja likaantuu. Puhtaassa rasviksessa ei ole mitään muuta kuin siistiä ihoa ja karvoja. Pese rasvis ja sen ympäristö (rasva voi levitä laajalti marsun selkään ellei rasvista pese kyllin usein!) Fairylla ja hammasharjalla. Silmämeikinpoistoaine on myös hyvä rasviksenpesuaine. Rappaa lujimmat liat sormillasi pois – usein pelkkä harjaaminen ei tehoa niihin. Tarkista läheltä katsoen, että tuli varmasti puhdasta: rasvikseen jää helposti likaa! Varo jynssäämästä ihoa rikki pesun yhteydessä. Voit laittaa lopuksi rasvikseen hajusteetonta vauvan talkkia, joka sitoo lopun rasvan pois. Tarkista kuitenkin näyttelypäivänä, ettei rasviksessa ole enää talkin jämiä.
Boksi: boksin tulee olla sen kokoinen, että marsu mahtuu siellä hieman liikkumaan. Mutta kovin paljon tilaa ei tarvitse olla, sillä marsu pääasiassa kököttää paikoillaan näyttelyn aikana. Boksin ei tarvitse olla korkea – riittää kunhan marsun yläpuolelle jää hieman tilaa. Jos boksiin laittaa useamman marsun, on tilaa syytä olla niin, ettei ihan kylki kyljessä tarvitse olla. Ahtaassa boksissa voi syntyä riitoja sellaistekin marsujen välillä, jotka normaalisti ovat sovussa. Monet käyttävät kissankuljetusbokseja, mutta voi olla kätevämpää, jos boksin saisi avattua ylhäältäpäin. Silloin marsu on helpompi pyydystää syliin boksista, ja roskat eivät valu ulos. Oikein mainio ja edullinen boksi on muovinen ja kannellinen säilytyslaatikko, jollaisia myydään tavarataloissa ja marketeissa. Siihen pitää tietysti kaivertaa ilmareikiä. Boksin pohjalle laitetaan kuiviketta. Puru käy, mutta puupelletti (puinen kissanhiekka tai lämmityspelletti) ei ole niin paha roskaamaan turkkia. Boksissa pitää olla heinää tarjolla sekä juomapullo (joka ei tippase) tai nestepitoista ruokaa. Pulloa ei kannata pitää automatkan aikana, ettei se heiluessaan vuoda marsun päälle. Kylmällä ilmalla boksi on syytä peitellä vilttiin matkan aikana, koska marsu on herkkä kylmälle.
kirjoittanut Essi Saloranta
Gerbiili
Yleiskunto: Gerbiili on parhaimmillaan kiinteä ja lihaksikas paketti. Usein näkee liian lihavia gerbiileitä, jotka tuntuvat käteen löysille ja niillä on pahimmillaan niskassa selvä kohouma, rasvakyttyrä. Liian laiha gerbiili tuntuu luisevalle, mutta useimmat tuomarit ajattelevat, että gerbiili saa mieluummin olla hoikahko, kunhan on lihaksikas, entä liian lihava. Gerbiili pysyy kunnossa mikäli sillä on riittävän iso terraario, jossa on reilusti purua ja muuta tekemistä. Myös hyvä, ei liian rasvainen, ruokavalio auttaa lihasmassan kertymistä ja pitää gerbiilin kunnossa.
Turkki: Gerbiiliä ei pestä ellei se ole selvästi likainen esimerkiksi tuoreruoasta johtuen. Näyttelyitä edeltävällä viikolla on hyvä tarjoilla hiekkakylpyjä tavallista useammin, mielellään päivittäin. Näyttelyaamuna ei kannata enää kylvettää ettei hiekkaa jää ihoon, sillä se vaikuttaa usein tuomarin silmään hilseelle ja huonontaa arvostelua. Uroksilla tuppaa vatsa ja takapuolen alue menemään likaiseksi vaikka mitä tekisi, mutta sitä voi yrittää putsata perunajauholla tai pesemällä eläin varovasti vaikkapa koiran pesuaineella. Pesuaine huuhdellaan huolellisesti pois turkista ja varotaan ettei ainetta tai vettä mene päähän! Puhtaat purut pitävät myös eläimen puhtaana, likaisissa puruissa gerbiili sotkee itsensä ja likaantuu helposti.
Korvat: Gerbiileillä harvoin on korvissa mitään. Kannattaa vilkaista ettei siellä näy isompaa likaa tai kasvaimia tms. mutta muuten niiden annetaan olla.
Hampaat: Hampaiden tulisi olla tasaiset ja kellertävät. Valkoiset tai liian vaaleat hampaat kertovat yleensä siitä, että gerbiili pääsee järsimään jotain mitä ei pitäisi, kuten kattokalteria. Vaaleat hampaat voivat olla myös merkkinä jostain puutoksesta, mutta yleensä syy on verkkojen jyrsimisessä.
Käsiteltävyys: Gerbiili saa olla eloisa ja uteliaan touhukas, se kuuluu perusluonteeseen. Kuitenkin eläimen tulee antaa kääntää itsensä ympäri hampaiden tarkistusta varten, sekä muutenkin sallia käsittely näykkimättä tai rimpuilematta liikaa. Rimpuilu ja käsittelyn vastustelu kertoo, että gerbiiliä ei ehkä ole käsitelty kotona kovin paljoa tai se vain jännittää tilannetta. Yleensä ongelmia tulee kun tuomari tarkistaa eläimen kynnet, hampaat tai hännän, joten näiden koskemista/katsomista kannattaa harjoitella kotona.
Tassut/kynnet: 2-3 päivää ennen näyttelyä on hyvä tarkistaa gerbiilin kynnet. Suomen gerbiiliyhdistyksen virallisen kannan mukaan tuomari ei saisi rokottaa, mikäli kynnet ovat hieman terävät tai pitkät. Huomauttaa saa vasta kun kynsiä on leikattu liian lyhyeksi (verisuoneen asti) tai ne ovat selvästi kaartuvat ja raapivat käsitellessä kättä. Mikäli itse ei osaa leikata, kannattaa kysellä esimerkiksi joltain kasvattajalta, voisiko käydä hänelle näyttämässä kynsiä ja opetella niiden leikkuuta. Näyttelyissä on jo hieman myöhäistä alkaa leikkaamaan niitä, sillä siitä tulee vain turhaa lisästressiä eläimelle ja kiireessä leikatessa menee helposti leikkaamaan liian paljon. Vaikka hieman liian pitkistä ei saisi rokottaa, on selvää että jos on arvostelussa monta saman tasoista eläintä ehdolla PET-sijoille, todennäköisin voittaja on se, jonka kynnet ovat leikattu sopivan lyhyeksi (ei verisuoneen asti!) ja ne eivät ole terävät. Jotkut gerbiilit tykkäävät kaivaa saviruukussa, jolloin ne lyhentävät kynsiään itse. Kokeile eri kokoisia ja mallisia ruukkuja, jotkut tykkäävät isosta ruukusta, toiset pienemmistä.
Hajurauhanen: Gerbiileillä on vatsassa hajurauhanen, joka erottuu tummana karvan seasta. Yleensä sille ei tarvitse tehdä mitään, mutta varsinkin vanhemmilla uroksilla sinne tulee joskus kasvain. Kasvain tuntuu tai näkyy pattina, joka voi aluksi olla todella pienikin. Mikäli löydät eläimeltäsi kasvaimen, sitä ei kannata tuoda näyttelyyn.
Boksi: Kuljetusboksin on hyvä olla riittävän iso, sillä gerbiilit ovat vilkkaita eläimiä ja viettävät siellä koko näyttelypäivän. Boksiin laitetaan vuodenajasta riippuen 1/3 – puolet puhdasta purua ja loput wc- tai talouspaperia. Lisäksi laitetaan hieman pahvia silputtavaksi, sekä kuivaruokaa. Heinää voi halutessaan laittaa myös, mutta se ei ole välttämätöntä. Lisäksi laitetaan hieman tuoreruokaa, kuten kurkkua, omenaa tai porkkanaa. Näitä voi liottaa edellisen yön vedessä, jotta niissä on varmasti kosteutta. Tuoretta voi lisätä päivän aikana boksiin.
kirjoittanut Mira Mykkälä
Syyrialainen hamsteri
Yleiskunto: Hamsterin tulee olla sopusuhtainen, kiinteä ja lihaksikas. Hamsterin asumuksen tulee olla tarpeesi iso (minimi 70 x 40cm) ja myös juoksupyörä on suositeltava. Hamsterit tottuvat myös säännölliseen liikuntaan häkin ulkopuolella, joko aitauksessa, tai turvallisessa huoneessa. Tämä ei ole kuitenkaan pakollista jos asumus on tarpeeksi iso, ja hamsterin käyössä on sopivan kokoinen juoksupyörä. Myös ravinto vaikuttaa yleiskuntoon. Hamsterille tulee tarjota monipuolista, mielellään hamstereille tarkoitettua siemenseosta, sekä vähintään 3 – 4 kertaa viikossa tuoreruokaa, kasviksia, juureksia, riisiä, makaronia, perunaa, sekä n. 2 kertaa viikossa jotain eläinproteiinia, maustamatonta lihaa, lihapilttiä, jauhomatoja…yms.
Turkki: Hamsterit hoitavat itse turkkinsa, ja niitä ei tarvi pestä jolleivat ne oli lianneet turkkia mihinkään vaaralliseen aineeseen. Joskus varsinkin talvella, hamsterin turkki ja iho voi olla hilseilevä ja kuiva. Tämä johtuu yleensä kuivasta huoneilmasta. Apua voi löytyä ilmankostuttimesta. Myös hamsterin tuoreruokaan vois lisätä öljyä, joka hoitaa ja kosteuttaa sisältä päin. Hamsteria ei kannata näyttelypäivänä käsitellä pakollisia boksiin siirtämisiä enempää. Ihmisten käsistä siirtyy helposti rasvaa hamsterin turkkiin joka vaikuttaa arvosteluun. Pitkäkarvaisilla hamstereilla on joskus niskaturkki erityisen helposti rasvoittuva. Siihen voi näyttelyä edeltävänä päivänä laittaa talkkia. Näyttelyaamuna talkki pitää puhaltaa pois, koska näyttelyssä turkista ei saa löytyä mitään vieraita aineita.
Korvat: Hamstereiden korvia ei tarvitse puhdistaa. Joskus myös korvat voivat hilseillä kuivuuttaan, silloin niihin voi sipaista sormenpäillä tipan ruokaöljyä. Kannattaa muistaa että öljy sitten tahmaa turkkia helposti kun hamsteri pesee itseään.
Hampaat: Hampaiden tulee olla väriltään kellertävät ja tasaiset pinnaltaan. Hampaiden ”värivirheet” johtuvat yleensä siitä että hamsteri nakertaa kaltereita ja jotain muuta asumuksessaan. Joskus hampaat ovat epätasaisesti kuluneet. Hampaat voi tasoittaa sivuleikkureilla. Mutta vain hieman epätasainen purupinta johtuu yleensä myös kaltereiden puremisesta, ja siihen auttaa että hamsterin siirtää esim. terraarioon.
Käsiteltävyys: Hamsterin tulee olla tuomarin käsiteltävissä. Pennuille ja nuorille eläimille sallitaan yleensä enemmän rimpuilua kuin vanhemmille. Hamsterin ei tarvi pysyä kädellä paikallaan, vaan se saa olla utelias ja meneväinen, kuten hamsterin luonteelle kuuluu. Jotkut hamsterit puolustavat omaa boksiaan, se myös yleensä sallitaan, kunhan hamsteri on sitten käsiteltävissä kun se otetaan esim. boksin kannella boksista pois.
Tassut/kynnet: Syyrialaisten kynsiä ei tarvitse pääsääntöisesti leikata. Joillakin vanhoilla (yli 1,5v) hamstereilla kynnet voivat paksuuntua ja alkaa kasvamaan kaarelle. Silloin ne täytyy leikata. Leikkaaminen onnistuu joko nipsuttimilla, tai suorakärkisillä pienillä saksilla.
Boksi: Boksiin laitetaan n. 5 – 10 cm kerros purua, sekä suikaloitua vessa- tai talouspaperia. Lisäksi hamsteri tarvitsee siemeniä, sekä palasen tuoreruokaa, kuten porkkanaa, parsakaalta…tms. Kasvikset voi laittaa yön yli likoamaan veteen, jolloin ne keräävät vettä ja ovat nestepitoisempia. Mökkejä ei kannata laittaa, mökki voi boksin heiluessa kaatua ja aiheuttaa hamsulle haittaa. Myöskään juomapulloa ei hamsteri päivän näyttelyreissulla tarvitse. Pullo vuotaa boksin heiluessa ja kastelee kuivikkeet. Boksiin ei kannata laittaa myöskään hamsun tai omistajan nimeä, koska tuomari ei saa tietää kenen hamsteria hän arvostelee.
kirjoittanut Satu Karjalainen
Kääpiöhamsteri
Yleiskunto: Kääpiöhamsterin tulisi olla kiinteä ja sopusuhtainen paketti. Tässä on lajikohtaista, mitkä ovat minkäkin lajin ongelmat. Roborovskit tuppaavat energisyytensä vuoksi olemaan usein hieman turhan hoikkia, rauhallisemmat talvikot taas liian löysiä ja jopa lihavia. Riittävän kokoinen terraario auttaa pitämään eläimen kunnossa, varsinkin jos siellä on myös tekemistä, kuten pahvilaatioita, juoksupyörä tai pahviputkia.
Turkki: Kääpiöhamsterit hoitavat turkkiaan kylpemällä chinchillanhiekassa, jota tulisi tarjota näyttelyviikolla vaikka päivittäin. Yleensä kääppäreitä ei tarvitse pestä, elleivät ne ole selvästi erittäin likaisia. Hiekkaan voi sekoittaa hieman perunajauhoa ja yrittää sillä puhdistaa eläintä, mikäli sillä on esimerkiksi likaantunut vatsa. Ennakointina kannattaa pitää terraario puhtaana, sillä likaiset purut sotkevat myös eläimen turkin ja vaaleilla värjäävät sen helposti. Tällainen lika on vaikea saada pois.
Korvat: Hamstereilla harvoin on korvissa mitään. Kannattaa vilkaista ettei siellä näy isompaa likaa tai kasvaimia tms. mutta muuten niiden annetaan olla.
Hampaat: Hampaiden tulisi olla tasaiset ja kellertävät. Valkoiset tai liian vaaleat hampaat kertovat yleensä siitä, että hamsteri pääsee järsimään jotain mitä ei pitäisi, kuten kattokalteria. Vaaleat hampaat voivat olla myös merkkinä jostain puutoksesta, mutta yleensä syy on verkkojen jyrsimisessä. Kaltereissa roikkumiseen on syynä yleensä yksinkertaisesti tylsistyminen. Tarkista tällöin että eläimen asumus on riittävän iso ja siellä on tarpeeksi tekemistä.
Käsiteltävyys: Riippuu hieman kääpiöhamsterin lajista, mitä siltä toivotaan. Roborovskit ovat luonnostaan vilkkaampia kuin esimerkiksi talvikot. Kuitenkin kaikkien tulisi antaa käsitellä itseään, sallia selälleen kääntäminen ja hampaiden tarkistus. Myöskään tuomaria ei saa näykkiä ja eläin ei saisi olla jännittyneen ja aran oloinen.
Tassut/kynnet: Kynsiä voi lyhentää mikäli ne näyttävät pitkiltä ja kaartuvat selvästi. Mikäli ei ole ennen kynsiä leikannut eikä tiedä miten se tehdään, ei kannata alkaa leikkaamaan! Kannattaa aluksi kysyä jotain kasvattajaa näyttämään kuinka kynnet lyhennetään, sillä muuten menee erittäin helposti myös varpaita tai leikkaa liian paljon.
Boksi: Boksiin laitetaan reilusti puhdasta purua ja lisäksi wc- tai talouspaperia. Lisäksi laitetaan kuivaruokaa ja wc-paperirulla, jolla tuomari voi tarvittaessa nostaa eläimen. Heinää voi halutessaan laittaa myös, mutta se ei ole välttämätöntä. Lisäksi laitetaan hieman tuoreruokaa, kuten kurkkua, omenaa tai porkkanaa. Näitä voi liottaa edellisen yön vedessä, jotta niissä on varmasti kosteutta. Tuoretta voi lisätä päivän aikana boksiin.
kirjoittanut Mira Mykkälä
Hiiri
Yleiskunto: Hiiren yleiskunto tulee tarkistaa ennen näyttelyyn lähtöä. Hiiren tulee olla terve ja pirteä, eikä se saa olla kantavana tai imettää poikasia. Kasvaimia tai suuria haavoja ei saa olla. Myös selvästi apaattinen käytös kielii usein sairaudesta. Lisäksi hiiren kuuluu olla sopusuhtainen, eli ei liian lihava tai laiha, ja lihaksia täytyy löytyä sopivasti. Hiiren tulee siis saada sopivaa ravintoa ja sen asuinpaikassa tulee olla sille riittävästi virikkeitä ja touhuamista. Terve hiiri on reipas ja kiinnostunut ympäristöstään.
Turkki ja häntä: Hiiriä ei yleensä pestä ennen näyttelyä, ellei hiiri ole sitten sattunut juuri herkuttelemaan esimerkiksi sotkuisella jogurtilla. Yleisesti ottaen voisi sanoa, että mikäli hiiri muuten kaipaa pesua, jotain on vialla. Esimerkiksi turkin likautumisen aiheuttama ripuli on merkki sairaudesta, jolloin eläintä ei suositella edes tuotavaksi näyttelyyn. Muutenkin jos hiiri ei huolehdi puhtaudestaan itse, on taustalla usein jokin sairaus. Turkin tulee siis olla puhdas ja kiiltävä ja hännän puhdas.
Korvat, silmät, hampaat: Korvien ja silmien tulee olla puhtaat ja terveet. Tuomari joutuu harvoin huomauttamaan hampaista, sillä yleensä hiiri pystyy pitämään hampaansa kunnossa, kunhan sille tarjotaan siihen sopivia virikkeitä ja jyrsittävää.
Käsiteltävyys: Hiiret ovat tunnetusti vilkkaita ja kiinnostuneita ympäristöstään. Hiiren tulisi kuitenkin olla hyvin käsiteltävissä. Se ei saa purra, eikä suunnattomasti stressata näyttely tilannetta. Mikäli hiiri suuresti rimpuilee käsiteltäessä, se yleensä kielii siitä, ettei sitä olla käsitelty kotona riittävästi. Joissain tapauksissa hiiri voi kuitenkin vain jännittää tilannetta. Käsiteltävyyttä on kuitenkin hyvä harjoitella kotona.
Kynnet: Mikäli kynnet ovat kovin pitkät, ne voi leikata ennen näyttelyä. Usein hiirten kynnet kuitenkin kuluvat riittävästi niiden touhuillessa asuinpaikassaan. Kynnet eivät saa olla vahingoittuneet – vahingoittumisen voi aiheuttaa esimerkiksi, jos leikkaa hiiren kynnen niin sanottuun verikynteen. Verikynteen leikatessa alkaa kynsi vuotamaan verta, ja hiiri todennäköisesti kyllä ilmoittaa piippaamalla että leikkaaminen sattui. Verikynteen leikkaaminen ei kuitenkaan estä näyttelyttämistä. Jotkut myös viilaavat kynsiä, mutta tämä on varsinkin aloittelevammalle harrastajalle usein haastavaa.
Boksi: Hiiren näyttelyboksissa tulee olla hiirelle piilopaikkoja. Ruoaksi voi laittaa mm. siemenseosta ja kurkkua, josta hiiri saa nestettä näyttelypäivän aikana. Sotkuisia ruokia kannattaa välttää, sillä hiiri voi sotkea niihin itsensä, mikä vaikuttaa negatiivisesti arvosteluun. Varsinkin talvisin tulee hiirtä kuljettaessa huomioida, ettei hiiri pääse kylmettymään tai saa liiaksi vetoa. Boksin hiirinen voi kuljettaa esimerkiksi pyyhkeisiin kiedottuna. Tällöin täytyy tarkkailla ettei boksi pääse liian lämpimäksi ja että ilma vaihtuu.
kirjoittanut Heidi Ahvensalmi
Rotta
Yleiskunto: Rotan näyttelyvalmistautumiseen kuuluu yleiskunnon tarkastus. Arvostelussa huomioidaan rotan koko, lihasmassa ja yleinen terveydentila. Rotan tulee olla näyttelyyn lähtiessä terve ja pirteä. Mikäli tuomari arvostellessa huomaa selkeitä sairauden merkkejä, rotta todennäköisesti hylätään. Näitä voivat olla mm. huomattava laihuus tai lihavuus, kasvaimet, suuret haavat ja selvästi apaattinen käytös. Hylkäämisen aiheuttaa myös mikäli rotta on kantavana tai imettää poikasia.
Turkki: Rotta kannattaa pestä parikin kertaa ennen näyttelyyn tuloa. Pesut kannattaa ajoittaa esimerkiksi siten, että ensimmäinen pesukerta on vajaa viikkoa ennen näyttelyä ja toinen näyttelyä edeltävänä päivänä tai sen aamuna. Pesu aloitetaan laskemalla laakeaan vatiin kädenlämpöistä vettä, johon voi myös sekoittaa pesuainetta. Jyrsijöille myydään omiakin pesuaineita, mutta myös koirien ja kissojen hellät pesuaineet käyvät. Rotan koko kroppa pestään, varoen silmiä ja korvia. Jos silmiin menee pesuainetta, se tulee huuhtoa pois runsaalla vedellä. Pesua helpottaa usein, että ottaa pesuainetta omalle kämmenelleen ja sitten hankaa sen rottaan. Hännän pesussa voi käyttää apuna lisäksi pehmeää hammasharjaa, kunhan muistaa pestä suomujen suuntaisesti, sillä ne voivat muuten irrota tai vahingoittua. Useilla kuviollisilla rotilla on hännässään kuviota, joka on varsinkin aloittelijalla helppo sekoittaa likaan. Älä siis hankaa liikaa. Pesun jälkeen rotta huuhdotaan huolellisesti kaikista saippua jäämistä ja kuivataan pyyhkeen sisällä. Lopuksi häntään voi laittaa rasvaa (esimerkiksi Helosania), jotta häntä ei kuivu.
Turkin ja ihon tulee olla puhtaat ja hyväkuntoiset. Pienet haavat eivät kuitenkaan estä näyttelyttämistä. Turkin kiiltoon voi vaikuttaa syöttämällä rotille öljyä (esim. rypsiöljy käy) vaikkapa puuron seassa. Kiharakarvaiset rotat nypitään virallisiin näyttelyihin, mutta petluokissa nyppiminen ei ole olennaista. Hännän tulee olla hyvässä kunnossa ja se ei saa olla liian kuiva.
Korvat, silmät, hampaat: Hampaat pysyvät rotilla yleensä hyvin kunnossa, kunhan niillä on tarjolla jyrsittävää. Tuomari joutuu harvoin huomauttamaan liian pitkistä tai muuten vahingoittuneista hampaista. Korvien tulee olla puhtaat ja silmien terveet. Huom.: Punainen erite, mitä joskus tulee rotilla nenästä ja jopa silmistä, EI ole verta, vaan rottien räkä on punaista. Herkimmillä yksilöillä tätä voi esiintyä jo pienen vedon seurauksena, esimerkiksi juuri näyttelypaikalle matkustamisen yhteydessä.
Käsiteltävyys: Rotan kuuluu olla utelias, kiinnostunut ympäristöstään ja hyvin käsiteltävissä. Rotta ei saa olla aggressiivinen, tai selvästi panikoida näyttelytilannetta. Varsinkin nuoret naaraat ovat usein hyvinkin vilkkaita, mutta kunhan käsiteltävyys on muuten ok, voi rotan hyvin tuoda näyttelyyn. Rotat nauttivat ihmisen seurasta, joten käsiteltävyyttä on helppo treenata kotioloissa; kaikenlainen rapsuttelu ja sylittely totuttaa rottaa ihmisen käsittelyyn.
Kynnet: Kynnet kannattaa leikata näyttelyä edeltävänä päivänä, jotta kynsien terävät päät ehtivät hieman kulua ennen arvostelua. Mikäli kynsien leikkaamisessa on ongelmia, kannattaa pyytää apua kokeneemmilta harrastajilta (vaikkapa ihan näyttelypaikalla ennen arvostelua). Lisäksi internetistä löytää paljon apua kynsienleikkaukseen, esimerkiksi Youtubessa on aiheesta useita videoita: kirjoita vain hakuun ”rat + nails”. Leikatessa tulee muistaa varoa verikynttä, jonka raja yleensä onneksi erottuu melko hyvin. Verikynteen leikatessa rotta kyllä ilmoittaa vinkaisulla ja rimpuilulla, että sitä sattui. Mikäli vahinko tapahtuu, ei kannata panikoida: verenvuoto lakkaa yleensä nopeasti. Verikynteen leikkaaminen ei estä näyttelyttämistä, mutta todennäköisesti siitä tulee huomautus.
Boksi: Rotan näyttelyboksin tulee olla riittävän iso. Ruoaksi voi laittaa esimerkiksi kuivamuonaa ja kurkkua, joka nesteyttää. Sottaisempia ruokia kannattaa välttää laittamasta, sillä rotat nopeasti sotkevat itsensä siihen, mikä vaikuttaa negatiivisesti arvosteluun. Pohjamateriaaliin kannattaa panostaa, sillä myös jotkut pohjamateriaalit voivat sotkea turkkia. Boksiin voi lisäksi laittaa vaikkapa pienen pyyhkeen, jonka alle rotta voi halutessaan mennä rauhoittumaan. Eläintä kuljettaessa tulee huomioida kuljetusboksin riittävä lämpö ja ilmanvaihto. Boksin voi laittaa esimerkiksi johonkin kassiin, ja laittaa sen ympärille pyyhkeitä suojaksi. Ilman tulee kuitenkin vaihtua ja sisälämpötilaa tulee tarkkailla.
kirjoittanut Heidi Ahvensalmi
Degu
Yleiskunto: Degun tulisi olla kiinteä ja lihaksikas. Lihavuus on degulle todellinen terveysriski, sillä väärin ruokittu/ylipainoinen degu sairastuu varsin herkästi sokeritautiin. Degu saa siis mieluummin olla hieman hoikka kuin hieman löysä. Häkin tulee olla riittävän suuri ja monipuolisesti sisustettu – degu pysyy lihaksikkaana kiipeillessään ja loikkiessaan tasoilla ja oksilla.
Turkki: Degu hoitaa turkkiaan kylpemällä chinchillahiekassa ja yleensä se onkin varsin mieluisaa puuhaa. Ennen näyttelyä hiekkakylpyjä voi tarjota tavallista useammin, vaikkapa muutaman päivän kuurina. Näyttelyaamuna degua ei enää kannata kylvettää, sillä hiekkaa ei saisi arvostelussa löytyä turkista. Vedellä degua ei yleensä tarvitse pestä, ellei se ole sattunut sotkemaan itseään esim. tuoreruualla. Tällöin pesuaineena voi käyttää mietoa koiran shampoota tai Fairya. Aine on huuhdeltava turkista huolellisesti eikä vettä saa päästä degun silmiin tai korviin.
Kynnet: Pari päivää ennen näyttelyä degun kynnet kannattaa leikata, jos ne ovat kovin pitkät tai terävät. Kynnet voi leikata pienillä kynsisaksilla tai -leikkureilla. Leikatessa tulee olla erityisen varovainen, ettei vahingossa leikkaa kynnen verisuoneen asti tai pahimmassa tapauksessa palaa varpaasta. Jos et ole ennen leikannut kynsiä ja olet epävarma, pyydä aluksi apua kokeneemmalta kasvattajalta tai harrastajalta. Degun käsittely on huomattavasti miellyttävämpää, kun kynnet eivät raavi ihoa, mutta hieman pitkät kynnet ovat arvostelussa paljon pienempi paha kuin liian lyhyeksi leikatut.
Hampaat: Heinän syöminen ja oksien jyrsiminen pitävät degun hampaat kunnossa ja sopivan pituisina. Hampaat ovat normaalisti väriltään keltaiset. Vaaleat tai valkoiset hampaat tai kohdat hampaissa yleensä kertovat, että degu jyrsii jotain kiellettyä, kuten häkin kaltereita. Koeta tällöin keksiä degulle muuta mielekästä tekemistä ja jyrsimistä lisäämällä virikkeitä tai vaihtamalla vanhojen järjestystä. Ennen näyttelyä voi vielä tarkistaa, ettei hampaissa ole näkyvää likaa.
Silmät ja korvat: Silmien tulee olla puhtaat, kirkkaat ja eloisat. Kova rähmiminen voi viitata tulehdukseen ja silmän sameus ja harmaus kaihiin, jonka esiintyminen deguilla kulkee pitkälti käsi kädessä sokeritaudin kanssa. Korville ei normaalisti tarvitse tehdä mitään, mutta mahdollisen näkyvän lian voi pyyhkäistä pois kostealla vanulla.
Häntä: Degun häntä katkeaa erittäin helposti eikä degua saa koskaan nostaa hännästä, ei edes hännän tyvestä. Jos häntä kuitenkin pääsee katkeamaan, se kuivuu ja paranee yleensä itsestään. Töpöhäntäinenkin degu on tervetullut pet-luokkiin, kunhan häntä on täysin parantunut. Degun häntä saattaa joskus myös kuivua, jolloin sitä voi rasvata jollain hajusteettomalla perusvoiteella.
Käsiteltävyys: Degun tulee olla kiltti, utelias ja ympäristöstään kiinnostunut. Degu saa olla vilkas ja eloisa, kunhan se on helposti käsiteltävissä. Selälleen kääntämisen ja kynsien, hampaiden sekä hännän tarkastamisen tulisi onnistua ilman näykkimistä, kovaa rimpuilua tai kohtuutonta jännittymistä. Näitä kaikkia kannattaa harjoitella degun kanssa kotona.
Boksi: Kuljetusboksin pohjalle laitetaan reilu kerros puhdasta purua ja lisäksi reippaasti heinää matkaevääksi. Nesteen lähteeksi laitetaan tuoreruokaa, kuten kurkkua tai porkkanaa. Vessa- tai talouspaperia voi halutessaan laittaa myös, mutta degut yleensä vain tallovat paperisuikaleet boksin pohjalle. Paremmin boksin saa eristettyä kylmältä käärimällä sen vilttiin tai pyyhkeeseen kuitenkin niin, että ilma pääsee vaihtumaan.
kirjoittanut Leena Siira
Chinchilla
Yleiskunto: Chinchillan tulisi olla kiinteä ja lihaksikas. Harvoin näke lihavia chinchilloja, niiden ruokavalio kun ei juuri anna herkuttelulle varaa. Kuitenkin usein on melko lihaksettomia eläimiä, joka kertoo siitä, ettei chinchilla saa tarpeeksi liikuntaa. Jos tästä tulee maininta, olisikin hyvä tarkistaa eläimen häkin koko ja varmistaa, että se saa riittävästi liikuntaa häkin ulkopuolella. Suositus olisi, että chinchillat pääsisivät jaloittelemaan mielellään joka päivä valvottuun tilaan vapaaksi.
Tassut/kynnet: Chinchillan kynnet eivät ole kuten muilla jyrsijöillä, vaan ne muistuttavat enemmän ihmisen kynsiä. Niitä ei yleensä tarvitse leikata, vaan ne kuluvat itsestään. Hyvä on kuitenkin tarkistaa tassujen pohjat, jotka tuppaavat kuivumaan helposti. Tassunpohjia voi rasvata hajusteettomalla perusrasvalla tai Bepanthenilla. Jos tassut ovat jatkuvasti kuivat, kannattaa tarkistaa ettei häkissä ole liikaa tasaisia tasoja ja lisätä esimerkiksi pyöreitä oksia. Myöskin liika kylvettäminen kuivattaa tassunpohjia.
Turkki: Turkkia ei saa koskaan pestä vedellä! Viikottain on hyvä päästää chinchilla pyörimään chinchillanhiekassa, jolloin turkista irtoaa ihmisten käsistä tarttunut rasva ja muu lika. Liika kylpeminen voi kuivattaa turkkia ja tassunpohjia, mutta liian vähäisestä turkki muuttuu rasvaiseksi ja likaiseksi. Kylvetys kannattaa tehdä päivää ennen näyttelyä, sillä hiekkaa jää aina hieman turkin juureen ja aamulla kylvetetystä chinchillasta sitä löytyy vielä runsaasti näyttelypaikalla. Tällainen hiekka voi näyttää tuomarin silmään hilseelle tai jopa loisille ja saattaa johtaa hylkäykseen. Turkkia voi myös kammata, mikäli chinchillasi tykkää siitä. Chinchillalle on ominaista, että se pudottaa turkkia tuppoina säikähtäessään tai esimerkiski varomattoman käsittleyn seurauksena.
Käsiteltävyys: Chinchillan tulisi olla käsiteltävissä niin, että siltä voi tarkistaa hampaat ja tassunpohjat. Eläin saa olla eloisa ja utelias, se kuuluu perusluonteenpiirteisiin, mutta se ei saa näykkiä. Tuomarit yleensä aina käyttävät häntäotetta, eli chinchilla on pöydällä tai tuomarin kädellä ja toisella kädellä pidetään hännän tyvestä kiinni. Näin vilkkaampikaan chinchilla ei pääse karkuun. Tietenkin, mitä rauhallisempi ja tottuneempi chinchilla on käsitelyyn, sen parempi.
Korvat: Korvat kannattaa tarkistaa ettei siellä ole likaa. Niitä voi varovasti pumpulilla pyyhkiä pois, mutta isompaa operaatiota ei kannata tehdä. Jos korvat ovat kuivat, kannattaa tarkistaa ettei chinchilla kylve liian usein, sillä korvat kuivuvat siitä.
Kuljetusboksi: Boksiin laitetaan pohjalle purua tai esimerkiksi maton palanen. Jälkimmäinen on parempi, sillä se ei liusta alta ja kuivikkeet eivät leviä boksista minne sattuun. Suositeltava boksi on kissan tai koiran pieni kuljetusboksi. Syötäväksi laitetaan vain reilusti heinää. Paikanpäällä voi laittaa boksiin juomapullon, matkan ajalle sitä ei kannata kiinnittää sillä vesi vuotaa muuten boksiin. Chinchilloilla on käytössä yleisesti näyttelykuutiot, mutta lemmikkiluokassa tämä ei ole välttämätöntä.
kirjoittanut Mira Mykkälä